tiistai 28. elokuuta 2018

Kahvipiirakka (luont. guteeniton, munaton, maidoton, soijaton, maissiton, pähkinätön)

Hitsi vieköön, nyt tuli kyllä semmosta kaiketonta kahvikissan herkkupiirakkaa, joka maistuu myös ihan tavallista ruokavaliota noudattaville! 😊



Nyt kun olen taas joutunut omiakin syömisiä rajoittamaan pikku-Buddyn takia niin on tullut leivottua enemmän kaikettomia (kaupasta ei yksinkertaisesti löydy valmiina mitään ruokavalioon sopivaa, riisijäätelöä lukuunottamatta). Monia ajatuksia mielessä on mitä kokeilla, mutta tänä päivänä laiskotti ja menin helpolla ohjeella 😀

Minulla on tehnyt mieli suklaata ihan hullun lailla, mutta koska en vielä ole päässyt testamaan kaakaon palauttamista niin ajattelin tehdä mokkapalojen korvikkeita ilman kaakaota. Mausteena tässä piirakassa siis vain kahvi, sekä hitunen maple extractia, jonka voi huoletta jättää poiskin. Myös päällä olevat maple flakes voi korvata itselle sopivalla strösselillä tai muulla koristelulla. Piirakka on erittäin yksinkertainen tehdä, mikä on tietenkin plussaa kun vapaana olevia käsiä on useimmiten vain yksi 😂 Pohja on lähes sama kuin pehmeässä marjapiirakassa, joka on hyvin muunneltava perusohje.

Pohja:
3,5dl riisijauhoja
1dl teff-jauhoja
0,5dl tapiokaa
1dl intiaanisokeria
1,75dl hienosokeria
0,5tl suolaa
1tl ksantaania
0,75tl soodaa
1,5tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
2dl kahvia (tein tosi vahvaa murukahvista)
1dl riisimaitoa
1dl rypsiöljyä
1rkl omenaviinietikkaa
(vaahterauutetta/vaahterasiirappia)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita maito, kahvi, öljy ja omenaviinietikka eri kulhossa. Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi, vältä vatkaamasta liikaa. Kaada taikina vuokaan (minulla oli suorakaide n. 20x30cm vuoka) jossa on leivinpaperi. Paista uunista riippuen 190-200 asteessa noin 15-20min.  Tarkista kypsyys hammastikulla.

Kuorrute:
4dl tomusokeria
2-3rkl vahvaa kahvia
1rkl sulatettua maidotonta margariinia (Sunnuntai)

Sekoita kuorrutuksesta aika paksu, sileä seos. Levitä hieman lämpimän pohjan päälle. Koristele haluamallasi tavalla (minä käytin Maple flakes eli vaahterasiirappihiutaleita, kun muuta sopivaa ei ollut ja vaahtera sopii hyvin tuohon kahvin makuun muutekin).




Anna jäähtyä ja leikkaa paloiksi, nauti yksin tai hyvässä seurassa :)


P.S. Vinkki ultimaattiseen herkutteluhetkeen: kaikesta saa parempaa riisijäätelön ja vaahterasiirapin avulla 😉




sunnuntai 19. elokuuta 2018

Naked Wedding Cake -Nakukakkua häihin


J & H toivoivat hääkakukseen naked cake tyylistä kakkua, tai pikemminkin half naked cakea kevyellä kermakuorrutuksella. Vaikka nakukakut ovatkin olleet viime vuosina hyvin suosittuja, itse en ole aiemmin moista tehnyt kuin kerran (koska kerma vain loppui kesken 😁). Minulla oli aavistus siitä, mitkä voivat olla mm. suomalaistyyppisen kevyen ja kostutetun pohjan kanssa sudenkuoppia joten testikakkuakin tuli tehtyä.

Tämä sopi mainiosti kyspyneiden äitien viikottaisen miitin kahviseuraksi 😊

Häiden ajankohta huonioon ottaen odottelin jännittyneenä mitä marjoja kaupasta vielä löyty kakun väliin. Onneksi sain nitä halusin, eli mansikkaa ja vadelmaa. Näin ollen kakkujen täytteeksi tuli ohut kerros vadelmahilloa, reilusti tuoreita mansikoita ja vadelmia, niiden päälle kuohukerma+ranskankerma+fariinisokeri -vaahto.


Tällä kertaa saimme olla itse paikalla myös nauttimassa häiden tunnelmasta. Ja ai että, se oli niin ihanaa 😍 Ihanan suloinen hääpari ja tunteikas, rakkaudentäyteinen päivä. Ja tämmösiä niistä kakuista sitte tuli:


 Kerroskakku, koristelu oikeilla neilikoilla ja harsokukalla.

Gluteeniton&laktoositon lisäkakku, koristelu tuoreilla marjoilla ja harsokukalla.

perjantai 10. elokuuta 2018

Pehmeä marjapiirakka (luont. gluteeniton, munaton, maidoton, soijaton, maissiton, pähkinätön)e

Ihan mielettömästi kolottaa herkkuhammasta koko ajan eikä kaupassa oo mitään mitä saisin syödä, joten ei auta ku kaivaa kulhot ja vispilät esiin jos mielii kahvin seuraksi jotain hyvää saada. Pehmeän marjapiirakan pohja tehdään aika samoin kuin nämä kaikettomat kuppikakut. Nesteenä tämän tyyppisiin taikinoihin olisi parasta soijamaito, mutta koska en tällä hetkellä sitä voi käyttää niin riisimaito saa kelvata. Myös mantelimaitoa voi kokeilla jos sopii omaan ruokavalioon. Taikinan "the juttu" on (omena)viinietikassa ja soodassa, niiden avulla piirakka paistuu kuihkean pehmeäksi. Minun mielestä tämän tyyppisissä leivonnaisissa (rypsi)öljy toimii varmemmin kuin margariini, mutta toki voi käyttää myös sopivaa sulatettua margariinia.

 

Piirakka on tosi hyvää sellaisenaan, vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Oman annoksen viimeistelin tällä kertaa marjoilla ja riisijäätelöllä 😋


Pehmeä marjapiirakka
3,5dl riisijauhoja
1dl teff-jauhoja
0,5dl tapiokaa
2,75dl sokeria (laitoin puolet intiaanisokeria)
0,5tl suolaa
1tl ksantaania
0,75tl soodaa
1,5tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
3dl riisimaitoa tai vettä
1dl rypsiöljyä
1rkl omenaviinietikkaa

Mustikoita, vadelmia tms marjoja oman maun mukaan+muruseosta

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita riisimaito, öljy ja omenaviinietikka eri kulhossa. Yhdistä seokset ja sekoita nopeasti tasaiseksi, älä vatkaa tai vaivaa. Kaada taikina suorakaiteen malliseen vuokaan leivinpaperin päälle (n. 20x30). Paista 190-200 asteessa ensin muutaman minuutti, ripottele sitten päälle marjat ja muruseos. Paista vielä noin 15-20min, tarkista kypsyys hammastikulla. Nauti sellaisenaan tai esimerkiksi riisijäätelön ja tuoreiden marjojen kanssa.


maanantai 30. tammikuuta 2017

Häävalmisteluja, talvihäät

Harmittavan huonosti tuli otettua kuvia valmisteluista, mutta muutamia kuitenkin jos niistä jollekin olisi idean tynkää 😊

Kutsut tehtiin neliönmalliselle (helmiäis) valkoiselle korttipohjalle. Kanteen leikattiin hopeisesta paperista hieman pohjaa pienempi neliö. Tämän päälle pitsinauha ja muutamia tarratimantteja. Kun sisäpuoli oli myös valmis, kutsu "suljettiin" kahdella satiininauhalla. 

Kirkossa jaettiin vieraille ovella nenäliinoja onnenkyyneliä varten.

Paikkakortteina oli hopeasprayllä värjätyt kävyt, nimet kaunofontilla.

Hääkarkkien sijaan vieraat saivat "Perfect match"-tulitikkuja



sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Taikurin hattu - Aatun 10v. taikurisynttärit

Siinä vaiheessa, kun oma "vauva" täyttää kaksinumeroisen luvun, alkaa miettiä ihan tosissaan mihin tämä aika katoaa! :O 

Olemme parina vuonna lasten vapputapahtumassa nähneet tämän erinomaisen lahjakkaan taikurinuorukaisen shown, ja koska Aatu on kovin mieltynyt taikatemppuihin, kutsuimme Aatun yllätykseksi taikurin meille kotiin viidyttämään syntymäpäivävieraita :) 
Mielettömän viihdyttävä show kyllä olikin ja sankari pääsi tietenkin avustamaan taikuria. 

Tarjoiluiksi tein Aatun suosikkia Tex Mex-piirakkaa (munattomana, maidottomana ja gluteenittomana), sekä pikkupizzoja, kuppikakkuja ja tietenkin Taikurin hattu-kakun :) 

Onnea äitin rakas mussukka <3 

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Joulukortit 2016

Tänä vuonna sain taas uuden päähänpiston joulukortteja suunnitellessani, nimittäin "side step card" -tekniikan kokeilemisen. Kovasti teki mieli kokeilla erilaisia designeja, mutta ajanhallinnallisista syistä johtuen piti yrittää tehdä sarjatyötä. 

Kiva tekniikka, jota voisi kehitellä vielä tulevaisuudessa muihinkin muotoihin :)

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Voileipäkakku kimpun muodossa

Halusin kokeilla tätä ideaa, ja sopivasti tuli juhlan aihettakin niin ei muuta kuin tuumasta toimeen. Oli yllättävän helppo toteuttaa, mutta aikaa vaatii jonkin verran.. kuten voikkarit yleensäkin :) 


Kasasin kakun isoon taikinakulhoon, kinkku- ja savunautatäytteillä. Halusin käyttää kermajuustoa, mutta ainakaan Pohjanpoika ei taipunut rullalle ehyenä, piti vaihtaa suunnitelma normaali Edamiin. Lisäksi ruusuja tomaatista, pippurikinkusta ja härän kylmäsavupaistista. Kurkusta leikkasin kimpun varret ja lisäksi muotilla pieniä kukkia. Reunoille vielä salaattisekoitusta. 

Ei näitä ehkä joka juhliin jaksa värkätä, mutta ihan kivaa vaihtelua normaalille voileipäkakun esitysmuodolle :) 

lauantai 24. syyskuuta 2016

Monster High - Alma 8v.

Pikkuinen Alma-neiti se kasvaa kasvaa vaan. Tokaluokkalaisen syntymäpäiväteemaksi valikoitui tänä vuonna Monster High goes Tivoli :) Karuselli on yksi neidin lempivekottimista tivolissa, voi pyöriä siinä vaikka tunnin! 


Kakun lisäksi tein tumman version Vaniljakuppiksista (vegaani&gluteeniton) korvaamalla osan jauhoista kaakaojauheella, ohje  Vaniljakuppiksiin alla. Koristeissa sokerimassaa ja syötävä kuva. 
Vanilja-kuppikakut (12kpl) (munaton, maidoton, gluteeniton)

2,4dl soijamaitoa
1 tl omenaviinietikkaa
2,4 dl gluteenitonta kaurajauhoseosta (sininen pussi)
2 rkl maizenaa (tai No-Egg jauhoseosta)
3/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
0,75dl rapsiöljyä
1,75dl sokeria (käytin intiaanisokeria)
2 tl vaniljauutetta
1/4 tl haluamaasi maku-uutetta, esim. lisää vaniljauutetta

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen ja valmista muffinssipelti laittamalla koloihin paperiset vuoat. Vatkaa soijamaito ja omenaviinietikka kupissa ja anna seistä pari minuuttia. Vatkaa soijamaito-seos, öljy, sokeri ja vanilja (ja muut mahd maku-uutteet) isossa kulhossa. Sihtaa joukkoon kuivat aineet ja sekoita kunnes taikina on tasaista. Annostele vuokiin (täytä 2/3 osaa vuoista), paista uunissa 20-22min. Anna jäähtyä pellillä, valmista tällä välin halutessasi kuorrute. 

Maidoton kreemikuorrute
115g margariinia (maidoton, esim. Sunnuntai)
115g kasvirasvaa (Crisco)
8dl tomusokeria (laiton puolet itse jauhettua täysruokotomusokeria)
1,5 tl vaniljauutetta
n. 0,5 dl soijamaitoa / soijakermaa

(Jos haluat, voit värjätä tätä kuorrutetta elintarvikeväreillä. Voit myös maustaa sitä eri uutteilla tai esimerkiksi marja/lakritsajauheella. Minä maustoin vadelmauutteella ja lakritsajauheella, sekä värjäsin vaalenapunaiseksi näihin kuppiksiin)

Vatkaa margariini ja kasvirasva hyvin kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista noin kolme minuuttia. Lisää vanilja ja soijamaito, jatka vatkaamista vielä 5-7min, kunnes seos on hyvin ilmavaa. Pursota tai levitä jäähtyneiden kuppikakkujen päälle.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Hääkakkuja

Heinäkuu on suosittua hääaikaa, ja nyt sattui vielä samalle viikonlopulle kahdet hääkakut tehtäväksi. 

Toinen morsian halusi suklaakakkua, ja väriteema oli musta-hopea. Tein suklaaunelmatäytekakkuja, mutta suklaakermavaahdon sijaan tein valkosulkaalakritsikermavaahdon päälle. Onnistunut makuyhdistelmä, oli maistunut hyvin hääväelle. Koristeeksi kerrosten väliin tein mustasta sokerimassasta helminauhaa, päällä sokerimassaruusuja. 


Lisäksi tein yhden pienemmän kakun, gluteeniton&laktoositon. Muuten sama sulkaaunelmakakku, mutta laktoosittomuuden vuoksi jätin valkosuklaan pois kermavaahdosta ja maustoin vain lakritsajauheella ja vaniljasokerilla. Koristeet sokerimassaa.

Toinen hääkakku oli kolmikerroskakku sokerimassalla, pitsillä ja oikeilla ruusuilla. Tässä kakussa oli täytteenä mansikka- ja valkosuklaamousset. 

Onnea teille toisenne saaneille <3 

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Oh Canada! Kakkuja reissussa 😎

Vietimme ihanan kesäloman Kanadassa miehen kotiseudulla (ja vähän muuallakin). Kolmen ja puolen viikon aikana satoi yhtenä päivänä+ parina iltana ripsutteli, muuten aurinko paistoi taivaan täydeltä ja lämmintä piisasi jopa 38 astetta. Kyllähän ne kelit meille passaa, nou hätä :) 

Kanada-päivää vietettiin 1.7. ja olimme juuri tuolloin mökkeilemässä Ontario-järven rannalla pikku-kylässä, Pictonissa. Teki mieli tehdä jotain kahvipöytään, mutta kerma yms. jutut olivat ihan out of the question kuumuuden ja vähäisen kylmätilan vuoksi, joten kokeilin yhtä vaahterasiirappi-kahvikakkua, jonka tapaisen olen nähnyt jo vuosia sitten jossain. Jostain netistä siihen googlettelin ohjettakin ja soveltelin. Pääjuttuna kakussa on tuo sokerimururaita sisällä, ja tietysti vaahterasiirappikuorrute päällä :) Kakun maku on parhaimmillaan päivän pari päästä leipomisesta, mutta kyllä se maistui samanakin päivänä :P 



Viimeistä iltaa vietettiin family barbeque:n merkeissä. Minä hoidin makeaa kahvipöytään, suomalaista kanelipullaa (vaaleisiin spelttijauhoihin tehtynä, teen nykyään aina pullan niihin) ja mansikkakakkua. En osannut päättää, tekisinkö marenkipohjalla vai normaalilla, joten laitoin molempia sekaisin. Suklaakakkupohja, marenkilevy, kermavaahtoa, suklaakastiketta ja tuoreita mansikoita. Näitä kerroksia pari ja päälle vielä marenkilevy, kermavaahtoa ja koristeeksi mansikoita, suklaata.. 
Kakku kannattaa koota mahdollisimman lähellä tarjoilua, ettei marenki ehdi sulaa olemattomiin :)

Täytyy sanoa, että 3,5 viikkoa meni kuin siivillä, kotiinlähtö oli haikeaa.. seuraavaa kertaa odotellessa.. ;) 



lauantai 4. kesäkuuta 2016

Jälleen kiitosten aika

Joka vuosi mietin, miten arvokasta työtä lasteni kanssa päivät viettävät aikuiset tekevät. Sen ansiosta minä (ja muut äidit) voimme rauhallisin mielin mennä töihin, tietäen, että lapset ovat turvallisten aikuisten kanssa. Kiittää heitä voisi tietenkin useamminkin, mutta pyrin ainakin kahdesti vuodessa heitä muistamaan jollain herkullisella terveisellä :) 

Kiire kun on joskus aamuisin, niin jäi sitten ne valmiit kakut kuvaamatta, mutta olin sentään illalla napannut kuvan valkosuklaakoristeista, jotka tulivat kakkujen päälle. 


Kiitos opet ja iltsikan väki, ihanaa kesää kaikille! <3 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kakkuviikonloppu :)

Pitkästä aikaa oli kunnon kakkuviikonloppu, kun sattui useampia projekteja samoille päiville :)


Ensimmäinen toimitettava oli erään Anni-neidin syntymäpäiväkakku. Toiveena oli My Little Pony, ei makeaa jne. Siksi siis ihan peruskakku rahkatäytteellä ja kermavaahdolla koristeltuna. 


Toinen ja kolmas kakku meni samalle pojalle; ensin kaverisynttäreille jalkapalloaiheinen kakku, mielellään kahden tunnetun espanjalaisseuran teemainen myös. Tämä kakku ei ollut kovin iso, koska syöjiäkään ei ollut monta. 

Toinen kakku samalle pojalle oli sitten toiveesta Batman-aiheinen. Tämä kakku piti olla isommalle porukalle, joten tein suosiolla kaksikerroksisen. Se antoi vähän lisää mahdollisuuksia myös ulkoiseen toteutukseen.

Onnea syntymäpäiväsankareille! :) 

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Papille kakkua

Tuttu pappi on toiminut tehtävässään kunnioitettavat 10 vuotta, ja sen kunniaksi hänen vaimonsa tilasi kakkua kahvitteluun. Kakkuja oli kaksi samannäköistä, toinen oli huomattavasti isompi "normaaliruokavalioisille" tarkoitettu, toinen sitten pienempi gluteeniton&laktoositon kakku. 


Onnea J!

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulujuttuja

Nämän joulukuut ovat nykyään vaan jotenkin ihan älyttömän kiireisiä :/ Ei ehdi toteuttaa mitään suunnitelmia leivonnaisten suhteen, mutta sentään jotain pientä tulee aina tehtyä. Tänä vuonna lapset halusi itselleen piparikuusen sijaan Rice Krispies-kuusen, ja tehtiin lisäksi pienempiä kuusia.


Ihanaisen ystävän luona käytiin myös perinteisellä joulunajan vierailulla, tein pätkismuffinsseja, jotka kuorrutin valkosuklaakermavaahdolla. Koristeet valmiita Wiltonin lumiukko-koristeita.



torstai 17. joulukuuta 2015

Joulukortit vuosimallia 2015

Joka vuosi ajattelen, että tänä vuonna teen jonkun yksinkertaisen ja nopean jutun, kaikki kortit samalla mallilla jne.. Joskus aikoinaan kun aloin tehdä itse joulukortteja minulla oli tapana tehdä kaikille erilainen kortti.. Sitä pajailua kestikin useita viikkoja :D Nykyään ei semmoista yksinkertaisesti ehdi eikä voi tehdä. 

Tänä vuonna silmiin osui filigraanitekniikka, ja pakkohan sitä oli kokeilla. Nopeaa homma ei kyllä ollut, enkä onnistunut pysymään yhdessä mallissakaan, mutta yhtä kaikki mukavaa korttiaskartelua :) 


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Lego Star Wars - Aatu 9v

Ja taas (tiedän, tämä fiilis vaan tulee joka vuosi..) on yksi vuosi mennyt niin nopeaa, ja Aatu täytti jo yhdeksän vuotta. Tällä kertaa sankari valitsi teemaksi Lego Star Warsin. Joulukuussa ei tahdo täällä pohjoisessa saada mihinkään aikaan päivästä hyviä kuvia, etenkin jos sattuu olemaan pilvinen sää. Mutta näillä mennään :) 

Tänään syödään legoja.. No, ei ihan oikeita, mutta näitä legopalikoita siis saa syödä :)

Täytekakuissa ihan perus vaalea pohja, perustäytteet (kermavaahto, vadelmia..). Päällä sokerimassaa ja koristeet myös sokerimassaa. Toisessa kakussa päällä kermavaahto.


ONNEA äitin ihana mussukka <3 

lauantai 3. lokakuuta 2015

Ristiäiskakku - Norsu

Ristiäiskakkuun toivottiin suklaakakkupohjaa, vadelma+valkosuklaatäytettä ja norsuaiheista koristelua:

Onnea Joakimille hienosta nimestä! :)

Lakkaa joka lähtöön

Yksi viikonloppu Kainuun korvessa ajatuksena oli poimia mustikoita talveksi. Mustikat mokomat olivat vielä raakoja, mutta sen sijaan hillasoilla alkoi jo olla mukavasti kypsää vitamiinia poimittavaksi. Niinpä pari päivää meni soita polkiessa ja mukavan saaliin kanssa piti heittäytyä kokeilemaan erilaisia "jalosteita" :)

Hilloa, hyytelöä, siirappia, kokonaista.. Ja kaikkia niistä voi käyttää vaikka kakkuun :)

Hyytelö on tosi hyvää ja oiva tuote jos et tykkää niistä siemenistä ;) Ohje löytyy esim. Maku.fi-sivustolta tai hillosokeripaketista. Siirappia kokeilin keittää sokerin ja veden kanssa käyttämällä mehulingosta jääneen mäskin ja lisäämällä kokonaisia joukkoon. Lopuksi siivilöidään pois se, mitä marjoista on jäljellä. Siirappi on hyvää esim. vaniljajäätelön kanssa.

"Aapolle" rotinoita

Jiin ja Veen perheeseen syntyi ihanan suloinen poikavauva, jonka Aatu ja Alma ristivät heti Aapoksi :) Tein rotinoiksi kakkua ja kuppikakkuja

Nyt täytyy sanoa, että jonkunlainen synnytysmyötädementia on iskenyt tämän kakun aikana, en muista mitä tuli täytteeksi (paitsi tuoreita mansikoita) :O päällä kuitenkin kermavaahto ja koristeet sokerimassasta, reunalla valmista sokerimassanauhaa

Kakun lisäksi tein Grasshopper (eli minttusuklaa) kuppikakkuja. 

Pitsiä, helmiä ja kukkia - rippikakku

Rakkaan ystävän tyttö on kasvanut kauniiksi nuoreksi neidiksi ja saavutti erään merkittävän vaiheen elämässä <3 Kakkuun ei ollut sen kummempia toiveita, joten hain väritykseen inspiraatiota juhlittavan mekosta (ja asusteista.)

Kakuissa normaali vaalea kakkupohja, täytteenä 1. välissä tuoreet mansikat+fariinisokeri-mascarpone-kermavaahtoseos, 2.välissä tuoretta vadelmaa ja sama fariinisokeri-mascarpone-kermavaahtoseos. 
Yllä siis kakku kuten ennen "asusteiden" lisäämistä. 

Punainen ruusu oli tehostelisä, rippitytöllä oli hiuksissa tulipunainen ruusukoriste ja kirkuvan punaiset korkkarit jalassa :)